Tulevaisuutta kohti suunnistaen

Koulun ehkä tärkein tehtävä on opettaa lapsille tulevaisuuden taitoja. Mitä taitoja ne tänä päivänä paljon puhutut tulevaisuuden taidot sitten oikein ovat? Ja miten kukaan voi tietää, mitä taitoja tulevaisuudessa tarvitaan? Ennen teknologian huimaa kehitystä oli varmasti hieman helpompaa ennustaa tulevaa ja tulevassa ajassa tarvittavia taitoja, mutta tänä päivänä tilanne on uudenlainen: tulevaisuus on arvaamaton, hurjaa vauhtia etenevä dynaaminen prosessi, jolle vain ihmisten mielikuvitus asettaa rajoitteita. Teknologiasta on tullut kiinteä osa ihmisten elämää ja koko ajan kuulemme toinen toistaan uskomattomampia asioita, mitä teknologialla on saavutettu. Tuntuu, että lähes mikä tahansa idea, minkä ihmismieli kykenee ajattelemaan, voidaan teknologian avulla jotenkin toteuttaa. Niemi ja Multisilta (2014) toteavatkin, että aivot eivät rajoita meitä, mutta oma mielemme rajoittaa.

Eri tahot ovat määritelleet tulevaisuuden taitoja hieman eri tavalla, mutta kategorioinnin ja nimeämisen takana kyse on hyvin pitkälti samoista taidoista. Keskiöön nousevat teknologiataidot, sosiaaliset taidot, oppimisen taidot ja itsesäätelyn taidot, viestinnän taidot äidinkielellä ja vierailla kielillä sekä kansalaistaidot ja kulttuurinen ymmärrys (Bates 2015; Harju 2014). Nämä taidot on varmasti suurimman osa helppo allekirjoittaa tärkeiksi taidoiksi nyt ja oletuksemme mukaan tulevaisuudessa. Rakennamme ymmärrystämme tärkeistä taidoista oman kokemusmaailmamme kautta, joten on luonnollista, että koemme tärkeiksi taidoiksi sellaiset taidot, jotka koemme tärkeiksi juuri tässä hetkessä, tämän päivän elämässä. Tulevaisuuden osalta kaikki menee veikkauksen puolelle, vaikka pysyvyyttä ja ennustettavuutta rakastava ihmismieli varmaan helposti uskotteleekin itselleen tänään määrittelemiemme tulevaisuuden taitojen olevan kultaa tulevaisuudessa.

Vaikka tulevaisuuden taitoja tarvitaan tulevaisuudessa, on tulevaisuuden taitojen yhtymäkohta tämän päivän elämään on tärkeää. Oppilaiden on koettava koulussa opittavien asioiden hyödyttävän heitä jotta oppiminen tuntuu mielekkäältä. (Niemi & Multisilta 2014). Mielekkyyden kokemus taas on hyvin tärkeää sisäisen motivaation syntymisen kannalta. Oppilas tarvitsee kokemuksen oppimansa merkitykselllisyydestä itselleen. Etenkin ylemmillä luokilla on tavallista, että oppilaat kyselevät, mitä hyötyä jonkin asian oppimisesta on.

Tulevaisuuden taitojen keskusteluun liittyy tiiviisti myös näkemys oppilaasta aktiivisena toimijana, jolloin opettajan rooli on enemmän oppimisen äärelle ohjaaja ja innostaja (Harju 2014). On hieno ja innoittava ajatus, että oppiminen tulisi järjestää niin, että oppilaat tutkivat, tekevät, löytävät, keksivät ja luovat itse. Todellisuus voi kuitenkin olla hieman toisenlainen. Kuinka toteuttaa hienoja tutkivan oppimisen tai ilmiöpohjaisen oppimisen pedagogiikkaa, jos luokassa on integraation myötä kourallinen oppilaita, jotka lyövät ihan läskiksi? Tai joilla on niin heikko oman toiminnan ohjaus, että perinteisestä ja tätä nykyä vanhentuneesta opettajajohtoisesta opetustilanteesta poikkeavasta opetuksesta ei tule mitään? On helppoa maalailla kauniita hienoja pedagogisia linjoja ja ajatuksia tapetille, mutta todellisuus ei ole niin kaunis. Toki varmasti kaiken uuden kanssa pätee, että yrityksen ja erehdyksen kautta vähitellen oppii löytämään omaan luokkaansa sopivia tapoja soveltaa tämän ajan pedagogisia aatteita. Jokaisen opettajan on rakennettava oma polkunsa, ja sen hahmottuminen omanlaisekseen vie varmasti aikaa.

Toisaalta teknologia voisi tarjota parhaimmillaan ja hyvin opetuskäyttöön valjastettuna apua juuri siihen, että oppija saisi kokea olevansa aktiivinen toimija omassa opiskelussaan. Syvää oppimista auttaa, jos oppilas saa oppia uutta asiaa sen aihepiiriin liittyvässä roolissa, kuten biologiaa opiskellessa biologina, joka puhuu biologian termein ja tutkii biologiaan liittyviä ilmiöitä. Tällöin oppilas liittää roolinoton ja näin luomansa toisen identiteetin kautta opittavia asioita johonkin konkreettiseen kontekstiin. Eläytyvän roolissa oppimisen avulla tapahtuu syvää oppimista, eikä opitut asiat unohdu nopeasti, kuten yleensä pänttäämällä tai opettajajohtoista opetusta kuuntelemalla mieleen painetut, konteksteista ja kokemusmaailmasta irralliset faktat. (Gee 2005). Teknologisilla sovelluksilla voidaan tukea kontekstiin liitettävää ja erilaisten roolien kautta oppimista. Teknologia mahdollistaa oppilaan pääsyn virtuaalisesti paikkoihin, joihin oikeassa elämässä koulupäivän puitteissa ei olisi mahdollista päästä. Rooliin eläytymistä voi tapahtua teknologia avulla jo hyvin toteutetuilla videoilla, mutta myös esimerkiksi erilaisissa oppimispeleissä, joissa oppilas luo itselleen vielä selkeämmin jonkin roolihahmon.

Luennolla esiteltiin erilaisia teknologisia saavutuksia ja mietittiin ryhmissä tulevaisuuden koulun utopioita. Saimmekin kuulla hienoja esityksiä tulevaisuuden utopioista, ja jonkin verran yhtäläisyyksiäkin monien ryhmien utopioissa oli. Teknologia oli luonnollisesti kaikkien utopioissa keskipisteessä, teknologia oli mullistanut tulevaisuuden koulutuksen. Niin hienoilta ja kaukaisilta kuin esitetyt utopiat vaikuttivatkin, todellisuudessa ne eivät kuitenkaan ole välttämättä niin kaukaisia, kuin äkkiseltään voisi ajatella. Kuten jo aiemmin totesimme - jos ihmismieli kykenee ajattelemaan sellaista, se voi hyvinkin olla tulevaisuudessa todellisuutta.. Vaatii toki aikaa, jotta opettaja oppii käyttämään hyvin ja opetuksen kannalta tarkoituksenmukaisesti erilaisia teknologisia sovelluksia, mutta teknologian hallitseminen yhä monipuolisemmin opetuskäytössä on tulevaisuuden opettajalle välttämättömyys. Opettajan asennoituminen ja kiinnostus teknologiaan vaikuttaa jo tänä päivänä opettajan työn saantiin (Niemi, Vahtivuori-Hänninen, Aarnio, & Kynäslahti 2014). Teknologia mahdollistaa ainutlaatuisia, lapsen maailmaan liittyviä tapoja oppia. Hyvin hyödynnettynä teknologia siivittää tulevan sukupolven hauskan, elinikäisen oppimisen aikakaudelle.

Lähteet

Bates, T. 2015. Teaching in a Digital Age.

Gee, J. P. 2005. Learning by Design: good videogames as learning machines. E-learning 2(1). University of Winconsin-Madison, USA.

Niemi, H. & Multisilta, J. 2014. Koulu rajattomuuden keskellä. Teoksessa H. Niemi & J. Multisilta (toim.), Rajaton luokkahuone. PS-Kustannus.

Harju, V. 2014. Tulevaisuuden taidot oppimisen lähtökohtana. Teoksessa H. Niemi & J. Multisilta (toim.), Rajaton luokkahuone. PS-Kustannus.

Niemi, H., Vahtivuori-Hänninen, S., Aarnio, A. & Kynäslahti, H. 2014. Mikä muuttuu, kun teknologia tulee kouluun? Teoksessa H. Niemi & J. Multisilta (toim.), Rajaton luokkahuone. PS-Kustannus.